Sairaanhoitajat

Joukossa on voimaa ja sen kyllä huomaa. Varsinkin, kun on kysymys sellaisesta joukosta, joka on melkoisen tarpeellinen koko kansalle. Katsoin juuri uutisista, kuinka sairaanhoitajien palkka tulee nousemaan nyt syntyneen sovun ansiosta. Kyllä se pistää tällaisen metsäopiskelijatytön hämmennyksiin. Miettikääpä nyt. Nyt ne ihan perus-perus-hoitajat saavat jotain 1998 euroa palkkaa kuukaudessa. Kolmen vuoden päästä ne saa n. 3000 euroa!! Siis periaatteessa kolmanneksen korotus? Ja lisäksi vielä esim. vuorolisät ym lisät päälle? Huh huh. Mutta, ehkä he ovat sen ansainneet.

Miksi yleensä ottaen ihmiset eivät ole tyytyväisiä palkkoihinsa? Aina joku haluaisi korotusta? Ehkä kateus toisten palkoista johtuu osaltaan siitä, ettei tiedetä millaista niiden toisten, ”parempipalkkaisten”, työ on? Ei ehkä täysin ymmärretä, kuinka vaativaa joku työ voi olla, tai kuinka vastuullista. Usein ei myöskään huomata sitä, kuka sen palkan maksaa. Julkisilla aloilla palkat saattavat olla matalampia, kuin jollain teollisuudenaloilla. Tai toisinpäin. Myös alalle vaadittava koulutus vaikuttaa palkan suuruuteen. Kaikkea tätä ei tule aina niin miettineeksi.

Minusta palkkojen suuruudessa tai riittävyydessä on yksinkertaisesti kyse vain omien tulojen ja menojen realisoinnista. Tai siis, mikä se sana taas olikaan… No, kuitenkin. Monesti varsinkin nyt Tehyn työtaistelu-uhan alla on saanut lukea, kuinka ”..minulla on tällainen palkka. Kaikenmaailman velkojen ja sellaisten ja tällaisten kulujen jälkeen elämiseen ei jää kuin tämän ja tämän verran..” Kaikenmaailman velkojen? Tottahan toki ymmärrän, että asumiseen kuluu rahaa. Ja auto on, varsinkin haja-asutusalueilla ja lapsiperheillä, hyvin tarpeellinen väline. Kuitenkin, menot pitäisi osata suhteuttaa tuloihin. Miksi pitää hankkia asioita yli varojen?

Tulipahan taas mietiskeltyä. Kunpa jotakin edes kiinnostais. Nyt tarvii lähteä joko saunaan tai sitten klubille.

Suuria kysymyksiä

Niinpä. Niitä tulee aina välillä mieleen, kun ajattelee kaiken maailman asioita. Olen kovasti nyt miettinyt, pitäiskö mun pitää tätä blogia niin, että mut tunnistaa vai ei tunnista? Molemmissa on puolensa. Tunnistamattomuudella vois kirjottaa vapaammin ja purkaa sydäntään niin ettei kukaan tiedä kuka puhuu ja kenestä puhutaan. Toisaalta, se on jo myöhäistä kun muutama ihminen osaa yhdistää jo mut ja mun blogini.

Jos mä menisin nyt vaan töihin ja miettisin vielä tätä asiaa.

Synttärit

On tää rankkaa tää opiskelijaelämä. Ainakin joskus torstaisin, tosi raskasta.

Olimme eilen ystävämme synttäreillä. Juhlimme niitä ihan vaan tyttöporukalla. Tietysti sitten piti lähteä baariin. kävimme laulamassa ensin vähän karaokea, sitten lujaa vauhtia tanssimaan. Porukkaa oli aika vähän liikkeellä. Klubilla taisi olla meidän kuuden lisäksi n. 10 ihmistä. Ja kolme työntekijää :) No, ainakin sai palvelua. Ja tanssilattialla oli tilaa. Otimme siitä siis kaiken irti ;)
Valomerkki tuli arvatenkin aika aikaisin. Se taas johti siihen, että väki olisi kovasti halunnut jatkoille. Me kieltäydyimme moisesta hurvittelusta(tällä kertaa), mutta lupasimme sitten ensi viikolla lähteä jatkamaan juhlintaa. Ja lupauksethan on pidettävä :)

Aamulla oli ankea herätys, vaikka sain nukkua ruhtinaalliset puoli tuntia kauemmin kuin normaalisti. Se taas johtui siitä, että minun oli osallistuttava yksikön johtoryhmän palaveriin heti aamulla. Eipä siis muuta kuin raikkaana istumaan neuvotteluhuoneeseen. Onneksi pääsin poistumaan mokomasta tapahtumasta, kun oli pakko lähteä tunnille :)

Tämän päivän rankimpia hetkiä koin, kun ajoin kotiin päin. Matkaseuralaiseni kun olivat niin väsyneitä eilisistä riennoista, että nukkuivat melkein koko matkan(ainakin melkein). Matkalla satoi lunta ja räntää ja lopuksi vettä ja sitten ei mitään. Väsytti niin armottomasti! Ja oli kauhee pissahätäkin. Nyt olen siis kotona. Ja huomenna menen parturiin heti aamulla :)

Nyt tuli vieraita, täytyy lopettaa.

Jännittävää

Nyt eksyn sellaiseen viidakkoon, ettei minulla ole juuri mitään hajua mitä pitäisi tehdä tai miten. Onneksi on kuitenkin eräs, joka osaa auttaa mua tällä toivottavasti pitkällä ja varmasti kivisellä ja kuoppaisella tiellä ;)

Olen siis alottanu blogin kirjoittamisen. Luvassa ei ole mitään jännittäviä tarinoita eikä elämää suurempia käänteitä eikä juuri mitään ihmeellistä. Mä vaan kirjoitan enemmän tai vähemmän mieltä painavista ja myös iloisista asioista ja tavallisen opiskelijaelämän ja muun elämän käänteistä. Voi olla aika tylsää luettavaa.

Tänään oli tanssikurssi-päivä, kurssilla harjoiteltiin humppaa. Oli aika iloista touhua, ainakin minusta :D Pitäis vain nyt saada itsestään irti, että kävis jossain oikeissa tansseissa, ettei heti taidot taas ruostuisi.

Toivottavasti joku edes saa revittyä jotain irti tästä blogista. Hyvää illanjatkoa! :)