maanantaina, joulukuuta 3

Norjaan

Aikaa on vierähtänyt taas vaikka kuinka edellisestä kirjoittelusta. Osasyynsä tähän on esim. joka marras-joulukuinen vitsaus, pikkujoulut. Kaikenlaista muutakin kiirettä on kyllä riittänyt, puhumattakaan ihmissuhdeasioista.

Viime maanantaina Ähtärissä satoi lunta! :D talvi tuli oikein kertaheitolla, lunta oli maassa 10 senttiä. Nyt se sitten sulaa pois, ainakin osaksi, jos ei kohta lämpötila laske pakkasen puolelle. Se on varmaan turha toive se.

Viime viikolla meillä oli täällä koululla ihan vain luokkien välinen lentisturnaus. Meidän joukkue ei päässyt edes välieriin, mutta turnaus oli kyllä muuten hauska ja nähtiinpä siellä pari kunnon taistelupeliä. Henkilökunnan joukkue aiheutti meille suuren pettymyksen, kun he eivät olleet saaneet joukkuetta kasaan, vaikka niin ilmoittivat. Yhyy yhyy. Iltasella oli tietenkin sitten Metsäpoikien pikkujoulut, ja hienot olivatkin, ainakin puhetta on riittänyt ja paljon näin jälkeenpäin ;)

Tällä hetkellä mun pitäis oikeastaan tehdä paria koulutehtävää, ehtiihän ne illallakin varmaan.

Viime viikolla myös tein päätöksen lähteä Norjaan vaihtoon! Jos siis pääsen. Ilmeisesti kuitenkin sinne saattaa päästä kaikki ne jotka haluavatkin(Tuomarniemeltä) eli mulla ei pitäisi olla mitään esteitä. Nyt vaan pitäisi kovasti täytellä kaikenmoisia hakemuksia ja anomuksia ja saada myös vähän rahaa jostain. Vain yksi asia harmittaa… Nimittäin talvikisat jäävät väliin! Eiköhän tästä takaiskusta kuitenkin pystyisi selviämään….

Nyt tehtäviä tekemään :)

Ei kommentteja: