Sairaanhoitajat

Joukossa on voimaa ja sen kyllä huomaa. Varsinkin, kun on kysymys sellaisesta joukosta, joka on melkoisen tarpeellinen koko kansalle. Katsoin juuri uutisista, kuinka sairaanhoitajien palkka tulee nousemaan nyt syntyneen sovun ansiosta. Kyllä se pistää tällaisen metsäopiskelijatytön hämmennyksiin. Miettikääpä nyt. Nyt ne ihan perus-perus-hoitajat saavat jotain 1998 euroa palkkaa kuukaudessa. Kolmen vuoden päästä ne saa n. 3000 euroa!! Siis periaatteessa kolmanneksen korotus? Ja lisäksi vielä esim. vuorolisät ym lisät päälle? Huh huh. Mutta, ehkä he ovat sen ansainneet.

Miksi yleensä ottaen ihmiset eivät ole tyytyväisiä palkkoihinsa? Aina joku haluaisi korotusta? Ehkä kateus toisten palkoista johtuu osaltaan siitä, ettei tiedetä millaista niiden toisten, ”parempipalkkaisten”, työ on? Ei ehkä täysin ymmärretä, kuinka vaativaa joku työ voi olla, tai kuinka vastuullista. Usein ei myöskään huomata sitä, kuka sen palkan maksaa. Julkisilla aloilla palkat saattavat olla matalampia, kuin jollain teollisuudenaloilla. Tai toisinpäin. Myös alalle vaadittava koulutus vaikuttaa palkan suuruuteen. Kaikkea tätä ei tule aina niin miettineeksi.

Minusta palkkojen suuruudessa tai riittävyydessä on yksinkertaisesti kyse vain omien tulojen ja menojen realisoinnista. Tai siis, mikä se sana taas olikaan… No, kuitenkin. Monesti varsinkin nyt Tehyn työtaistelu-uhan alla on saanut lukea, kuinka ”..minulla on tällainen palkka. Kaikenmaailman velkojen ja sellaisten ja tällaisten kulujen jälkeen elämiseen ei jää kuin tämän ja tämän verran..” Kaikenmaailman velkojen? Tottahan toki ymmärrän, että asumiseen kuluu rahaa. Ja auto on, varsinkin haja-asutusalueilla ja lapsiperheillä, hyvin tarpeellinen väline. Kuitenkin, menot pitäisi osata suhteuttaa tuloihin. Miksi pitää hankkia asioita yli varojen?

Tulipahan taas mietiskeltyä. Kunpa jotakin edes kiinnostais. Nyt tarvii lähteä joko saunaan tai sitten klubille.